Aloite TBE-rokotteesta kaarinalaisille

Tällaisen ideoimani valtuustoaloitteen jätimme kesäkuussa 2018. Syyskuulla 2019 aloitetta ei ole vielä käsitelty. Aloite sai kannatusta muistakin valtuustoryhmistä. Edit. Tämä aloite ei toteutunut. Tällä hetkellä tätä rokotetta otetaan Kaarinassa laajasti omalla kustannuksella.

TBE-rokote

Kaarina sijaitsee korkeimman puutiaisaivotulehdusriskialueen vieressä. Me allekirjoittaneet esitämme, että Kaarinan kaupunki tutkii mahdollisuuden TBE-rokotteen antamiseen niille asukkaille ja kaupungin työntekijöille, jotka sen perustellusti tarvitsevat. 

Jäävuoroaloite

Teimme maaliskuun valtuustossa alla olevan naputtelemani aloitteen. Edit. Syksyllä 2022 muutaman leudon talven jälkeen tähän aloitteeseen ei ole vielä vastattu. Yleisövuoroa ei syyskuun 2022 ajalta hallin verkkosivuilta löytynyt.

Keskiryhmien ym. valtuustoaloite

Kaarinan jäähalli laajemmin koulujen ja yleisön käyttöön

Viime talvet ovat olleet ulkojäillä luistelun kannalta huonoja. Onneksi meillä on Kaarinassa hyvä jäähalli. Hallissa on kuitenkin yleisövuoroja vain 50 min viikossa ja tämäkin vuoro on iltapäivällä klo 15. Aamupäivisin halli on pitkälti tyhjillään. Kaupunki omistaa hallin ja operaattorina toimii yksityinen taho.

  1. Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki ryhtyy toimiin jäävuorojen saamiseksi enemmän  myös koulujen sekä yleisön käyttöön. Nyt jääaika on sen hintaista, ettei kouluilla ole useinkaan mahdollista päästä jäälle. Asia tulee ottaa huomioon ensi vuoden budjetin valmistelussa, kuitenkin siten, että se ei haittaa koulun muuta perustoimintaa.
  1. Esitämme edelleen, että kaupunki tutkii myös hallin ottamisen jälleen kaupungin omaksi toiminnaksi. Tämä voisi tapahtua silloin kun sopimuskausi nykyisen toimijan kanssa päättyy. Selvitetään kustannukset ja kaupungin uuden organisaation mukanaan tuomat hallin hoidon mahdollisuudet.

Kaarinassa 13.3.2017

Yrittäjyydestä

Sivuiltani käy ilmi että työskentelen ns. julkisella sektorilla. En pidä julkisen ja yksityisen sektorin välisten erojen korostamista kovin rakentavana toimintana. Verotulot tulevat suurelta osin yritysten välityksellä ja toisaalta, hyvä julkisen puolen antama koulutus mahdollistaa menestyvät yritykset. Olemme siis riippuvaisia toisistamme.

Yrittäjäsanomat 2/2017 on vertaillut puolueiden kuntavaaliohjelmia antaen pisteitä yrittäjäystävällisyydestä. Kuinka ollakaan, Kd osoittautui tämän testin voittajaksi. Nappasimme ykköspaikan kahden yritäjyydellä voimakkaasti ratsastavan puolueen edestä.

Turun Sanomien kysely ryhmäpuheenjohtajille

Turun Sanomien politiikan toimitus kyseli kahdeksan kunnan ja puolueen valtuustoryhmäjohtajalta menneen kauden saavutuksista ja tulevan valtuustokauden asioista. Minä vastasin KD:n ja Kaarinan luottamushenkilöden osalta. Alla kysymykset ja vastaukseni niihin.

 

  1. Mitä merkittävää kunnassasi on saatu aikaan tällä vaalikaudella?

Olemme saaneet peruspalvelut toimimaan melko hyvin huolimatta kuntien heikentyneestä taloustilanteesta. Lisäksi olemme tehneet lukuisia investointipäätöksiä kuten Kaarina-talo kirjastoineen ja Valkeavuoren kouluratkaisut. Moni merkittävä kaavoitushanke, esimerkiksi Rauhalinna on saatu alulle. Myös uusi organisaatio on viilauksia vaille valmis. Olemme edelleen monella mittarilla mitattuna Lounais-Suomen parhaimmistoa yrittäjien ja asukkaiden mielestä.

2. Mitä jäi tekemättä tai kesken?

Valkeavuoren kouluinvestointi ei ole vielä rakentunut ja Keskustan kehittäminen ei ole edennyt toivotulla tavalla. Myös lähes ikuisuuden kestänyt Lemunniemi-projekti on vieläkin alkutekijöissään. Koulujen sisäilma-asiat ja resurssit kaipaavat edelleen erityistä huomiota.

  1. Mitä valtuustoryhmäsi on saanut aikaan tällä vaalikaudella?

Olemme olleet keskeisesti mukana päättämässä kaikissa tärkeimmissä hankkeissa hyvässä yhteistyössä muiden puolueiden kanssa. Rahallisesti pieni, mutta muuten merkittävä asia oli lukion aikuislinjan pelastaminen, missä vaikutimme vahvasti.

  1. Mitä jäi tekemättä tai kesken?

Kouluasioissa riittää vielä pohdittavaa. Laajeneeko Hovirinnan koulu yläkouluksi ja perustetaanko ruotsinkielinen yläkoulu? Kaupunkiseudun rakennemalli saattaa vanheta käsiin ja haluamme nostaa sen kriittiseen tarkasteluun ainakin Kaarinan osalta. Otamme Kaarinassa vastuuta kaupunkiseudun kasvusta mutta emme tee sitä asuinviihtyvyyden ja ympäristön kustannuksella.

  1. Mitkä ovat kotikuntasi merkittävimmät haasteet seuraavalla valtuustokaudella?

Kaarina on Lounaisen Suomen vetovoimaisin kaupunki mutta haluamme edelleen kehittää asumisympäristön viihtyvyyttä ja yhä parantaa yritysten toimintamahdollisuuksia. Kaupunkiorganisaation trimmaaminen muuttuvan toimintaympäristön vaatimaan kuntoon tuo haasteita. Peruskuntien osuus veroista pienenee soten myötä ja talouden liikkumavara kapenee. Toisaalta kaupungin velkamäärä ei pienene soten tultua. Kaavoituksen haasteena on säilyttää kaupungin luonnonläheisyys ja valvoa etujamme Turun kaupunkiseudulla siten, että saamme myös Kaarinaan muodostumaan uusia kaupallisia palveluita.

  1. Mitkä ovat oman puolueesi kolme keskeisintä teemaa kuntavaaleissa?

Kristillisdemokraateilla on kahdeksankohtainen vaaliohjelma joista alla kolme esimerkkiä:

Inhimillisempi ote peruspalveluihin

Koulutus on kunnan kilpailuvaltti

Tukea ja valinnanvapautta lapsiperheille

  1. Oletko ehdolla tai pyrkimässä ehdolle:
    a) kuntavaaleissa 2017? Kyllä
    b) maakuntavaaleissa 2018? Mahdollisesti.
    c) eduskuntavaaleissa 2019? En.